Että pitikin kysyä


Onko uskonnon perustaminen vaikeaa?

25.10.2015 klo 15:20

Kuva: Wikipedia. Esimerkkejä maailman eri uskonnoista.

Kysymys: Haluaisin perustaa uskonnon. Onko se vaikeaa?

Ilmo K., Keitele

Vastaus: Suurinkin uskonto on ollut alkuvaiheessa ”outo pienen piirin kultti”. Jotta tämän oudon kultin saa kasvatettua uskonnon asemaan, vaaditaan kovaa työtä, pitkiä työpäiviä ja vähintään jokunen vuosisata. Nupullaan olevaa kulttia pitää siis hoitaa ja kehittää ammattimaisesti kuten mitä tahansa liikeyritystä. Teemme oletuksen, että sisäiset motiivisi uskonnon perustamiselle ovat primääritarpeidesi (raha, valta ja seksi) täyttämiseen suuntautuneita. Menestyksekkään kultin edellytykset ovat:

  • Suuren Johtajan ulospäin suuntautunut persoonallisuus ja se, että pitää muiden kyykyttämisestä. Konsulttitausta auttaa kummasti, kunnon johtaja syö aina kuormasta.
  • Myyvä tarina.  Kulttijohtajan ei pidä ollenkaan lähteä linjalle ”Moi, olen työtön hitsari Kempeleeltä ja minulla olisi teille jotain jaettavaa…”. Kulttia pitää markkinoida ja myydä, luoda hypnoottisen päättäväisesti lennokkaita mielikuvia, sillä totuus on tylsää. Jokin yliluonnollinen ja mystinen kokemus ja siitä seurannut perustavaa laatua oleva oivallus tyyliin ”Minä Olen” tai ”Tämä muotojen mailma on harhaa” kelpaa aina.
  • Tietty ansaintalogiikka, eli mistä raha tulee ja mihin pöytälaatikkofirmaan jossain veroparatiisissa se menee.
  • Ennalta suunnitellut ja toistettavissa olevat toimintamallit eri prosesseille, kuten asiakkaiden hankinnalle ja asiakkuussuhteiden hoitamiselle, viestinnälle ja markkinoinnille eri medioiden välityksellä, tarjoamillesi palveluille, laskutukselle jne.
  • Lietso me vastaan muut -mentaliteettia pitääksesi homman kasassa.  Kaikki haluavat kuulua voittajien joukkoon, tuntea tietävänsä lopullisen totuuden ja olevansa parempia kuin muut tumpelot. Uskonnon varjollahan voi oikeuttaa minkälaisen mielivallan tahansa olematta kuitenkaan vastuussa mistään.  Karu totuus on, että yhteisöön kuulumisen kaipuussaan ihmiset ovat itse itsensä kovimpia ruoskijoita ja aivopesijöitä ja kyttäävät ryhmäpaineessa myös toisiaan. Vaikka sorto olisi kultissasi miten hirmuista tahansa, niin seuraajasi toteavat sivullisille poikkeuksetta olevansa mukana täysin vapaaehtoisesti.

Rahan, vallan ja seksin hamuaminen on sinulle itsellesi ok. Virallisen sepitelmäsi mukaanhan ne eivät merkitse kaltaisellesi valaistuneelle ihmiselle enää yhtään mitään vaan ”näet niiden läpi”.

Mikäli sinut sitten yllätetään pamputtamasta jotakuta kauneimman tai komeimman näköisistä seuraajistasi, niin ei hätää! Aina voit todeta, että kyse on pyhästä riitistä, jonka tavoite on oppilaittesi henkisen kehityksen edistäminen seksuaalisen interaktion välityksellä. Tarjoilet siis jumalallista korkeammalla tasolla värähtelevää parruasi täysin pyyteettömästi opetuslapsiesi parasta ajatellen. Nerokasta.