Että pitikin kysyä


Onko olemassa juopon tuuria?

10.2.2016 klo 08:15

Kuva: Public Domain / Lisa Runnels. Niin paljon juotavaa, niin vähän aikaa.

Kysymys: Onko olemassa sellaista asiaa kuin juopon tuuri?

Nimimerkki ”Satunnainen tissuttelija”

Vastaus: Emme usko, että on. Se, että selviää kännisenä mustelmilla tilanteista, joihin ei selvänä koskaan edes joutuisi, ei mielestämme todista yhtään mitään. Siihen kuitenkin uskomme, että kovan luokan ammattilaiset ovat hioneet huippuunsa kyvyn olla läikyttämättä alkoholiannostaan ääriolosuhteissa.

Asiantuntijamme ovat olleet todistamassa eräänkin avattu kaljapullo kädessä hoipertelevan huipputaitajan kotimatkaa ojanpenkan reunalta toiselle. Kun väistämätön lopulta tapahtui, eikä mitään näkynyt puoleen minuuttiin, aloimme pikku hiljaa huolestua. Eihän vain vanhalle tekijälle käynyt huonosti?

Juuri kun olimme ryhtymässä kantamaan huolta lähimmäisestämme, pilkisti ojan pohjalta ensimmäisenä uuteen nousuun tähtäävä läikyttämätöntä olutpulloa pitelevä käsi. Matka jatkui pikku vastoinkäymisistä huolimatta.